10.5.09

European Snooker Championships



Duffel,Belgia
3-13.6 2009
EBSA International Open 2-3.6

Ennen EM-kilpailuja pelattiin Main Tour paikan voittajalle antava International Open mihin eivät Brittiläiset ja Irlannin pelaajat saa osallistua. Mukaan oli ilmoittautunut kokonaista 96 pelaajaa ja Robin Hullin peruutuksen takia ei ollut yhtään suomalaispelaajaa joukossa.
Suuri pelaajamäärä aiheutti heti järjestelyongelmia ja varsinaisen kilpailupaikan lisäksi oli mukaan otettu yhdeksänpöytäinen sali lähialueelta. Lohkokilpailut kuitenkin venähtivät pitkäksi ja 16:sta parhaan joukko oli selvillä vasta keskiviikon aamuyöllä kolmen aikoihin.
Kisassa oli mukana useita pelaajia joiden nimet tu livat tutuksi 90-luvun kansainvälisistä kilpailuista. Kovina niminä pidettiin alkukierrosten perusteella Main Tourilta toissa kaudella pudonnutta Tony Dragoa sekä vastikään maksimibreakin tehnyttä Hollannin Roy Stolkia.
Nämä nimet löytyivätkin finaalista mikä tasaisena eteni 4-4 tilanteeseen ja ratkaisuerässä Tony Drago otti hienoisen johdon. Viimeistä punaista p alloa pelatessa oli Roy Stolk vielä pelissä hyvin mukana kunnes onnenkantamoisena pudonnut ratkaiseva punainen sai Tony Dragon karjahtamaan tyytyväisenä ja muutaman lyönnin jälkeen oli Main Tourille paluu selviö.

Torstai 4.6

EM-kisojen lyhyet avajaiset pidettiin ennen International Openin finaalia ja torstaina päästiin heti aamusta tositoimiin. Hotellilta on puolen tunnin bussimatka pelipaikalle mikä tuntui heti kättelyssä harmittvan osallistujia. Crowne Plaza hotellin tilavat huoneet ja maittava aamiainen sekä Antwerpenin keskustan läheisyys tosin korjaavat vähän tilannetta. Pelipaikan mukavalla terassilla on hyvä käydä jälkipelejä.











Timolle tuli heti kättelyssä vastaan Open-finalisti Roy Stolk ja 0-4 tappio merkittiin tuloksiin.
Samoin Antin puolalaisvastustaja ei antanut erääkään anteeksi. Venäläispelaaja Olga voitti Nitan erin 3-1. Eero Lipposen kanssa vietämme työntäyteisiä päiviä mutta saimmehan jo harjoitusta International Openin aikana ajankäytöstä.

Perjantai 5.6

Ilmat viilenevät mikä tekee peliolosuhteet helpommiksi tennishalliin rakennetulla pelipaikalla.
Nita pelasi kontrapelin Hollannin Manon Meliefin kanssa ja voitto 3-2 kirjattiin tuloksiin.
Timo otti toisen rökäletappionsa Walesin kokeneelta senioripelaaja Phil Williamsilta. Antti eteni tasatulokseen 2-2 mutta Belgian Jurgen Van Den Bossche otti seuraavat kaksi erää ja voittosarake on edelleen tyhjänä tuloksissa. Illalla käytiin viettämässä Kyproksen tutun Costas Connariksen syntymäpäiviä keskustan salsabaarissa.

Lauantai 6.6

Timon pelissä sattui hassu kömmähdys kun vastustajaksi oli merkitty Belgian 90-luvulta tuttu Mario Geudens ja tuolissa istui ukrainalaispelaaja. Tuomarikaan ei ollut ajan tasalla ja Timo ihmetteli aikaisempaa kuvaustani vastustajasta. Viime tingassa paikalle saapunut Mario ei ehtinyt keskeyttää pelin avausta ja väärän vastustajan kanssa Timo ehti pelailla pari lyöntiä kunnes asia selvisi ja peli käynnistyi uudestaan. Ennakkoaavistukset tuloksesta toteutuivat kun Mario vei kaikki neljä framea tunnin kestäneessä ottelussa. Antti onnistui mainiosti pelissään Islannin Ingvi Halldorssonia vastaan ja voitto 4-0 lämmitti mieltä. Nita otti puhtaan tappion paikalliselta Candide Binonilta.

Sunnuntai 7.6

Jatkohaaveiden hiipuessa Timolla vastassa Tsekin Lukas Krenek. Rohkaiseva 2-2 tilanne kääntyi kuitenkin pettymykseksi kun vastustaja vei kaksi seuraavaa erää. Antilla oli peli Irlannin David Hogania vastaan ja Antti sai nipistettyä sentään yhden framen kokeneelta pelimieheltä. Nita vietti vapaapäivää.

Maanantai 8.6

Seniori- eli Masterspelaajat ovat saaneet jo lohkopelit valmiiksi ja knock-out kaavioita kasattiin aamulla. Maltan Clayton Castaldi rumensi Timon kaaviolukuja murskavoitolla 4-0. Belgian Nawal Touzani ei antanut Nitalle erääkään. Antti vietti vapaapäivää ja tiistaina on edessä kaksi viimeistä peliä.

Tiistai 9.6

Antti otti Maltan Alex Borgilta sentään yhden framen. Suomalainen voittoputki käynnistyi hieman myöhässä Nitan ja Timon voittaessa viimeiset pelinsä. Timo löysi sopivan taitotason kun Liettuan Henrikas Strolis kaatui komeasti 4-1 lukemin. Nita voitti kokeneen Saksan Natasha Niermannin 3-1. Antin voittoisa iltapeli päätti suomalaispelaajien esiintymiset Duffelissa.

Keskiviikko 10.6

Kiivaat ottelut pääsystä neljännesfinaaliin käytiin illan aikana. Irlannin Brendan O'Donoghue kukisti kontrapelissä Maltan Alex Borgin.

Torstai 11.6

EBSA:n liittokokouksessa esiteltiin vuoden 2010 pelipaikat. Joukkue-EM ja alle 19v. EM maaliskuussa Maltalla ja EM-kisa Bukarestissa , Romaniassa. EBSA:n varapuheejohtajaksi valittiin Joe Caruana Curran Maltalta. Irlannin pelaajat jatkoivat vahvoja esityksiään kun David Hogan voitti Tony Dragon selkein 5-1 numeroin edeten semifinaaliin. Saksan Sascha Lippe tuli määrätietoisella pelillään Hoganin vastustajaksi voittamalla Islannin Kristjan Helgasonin.
Toisessa semifinaalissa perjantaina kohtaavat irkkupari Brendan O'Donoghue ja Mario Fernandez. Illalla baarissa jo kaikuivat Irlannin traditionaaliset laulusäkeet ennakoiden puhdasta irlantilaisfinaalia. Masters- eli seniorisarjan finaaliin spekuloitiin vastaavasti Walesin kaksikkoa ex-ammattilaista Darren Morgania ja 66-vuotiasta Ron Jonesia. Naisten kilpailussa pidetään Belgian Wendy Jansia vahvimpana mestaruusehdokkaana.

Perjantai 12.6

Ennakkoaavistukset irkkufinaalista toteutuivat kun David Hogan murskasi Sascha Lippen puhtaasti 6-0 ja Mario Fernandez voitti jo Main Tour paikan Irlannin rankingeissa saaneen Brendan O'Donoghuen 6-2. Mastersfinaalissa kohtaavat Walesin Darren Morgan ja Irlannin Joe Delaney. Naisten finaalissa Wendy Jans sekä Venäjän pyramidihuippu Anna Mazhirina.

Lauantai 13.6

Finaalit käynnistyivät aamulla ja miesten ottelussa seitsemän voittoerää takaa Euroopan Mestaruuden ja Main Tour paikan.


Masters-ottelun voitti Darren Morgan lyömällä Joe Dealaneyn 6-3 lukemin. Naisten finaalissa Wendy Jans otti puhtaan 5-0 voiton. Aamupäivän sessio miehissä päättyi David Hoganin johtoasemaan 3-2. Loppuosa finaalista pelattiin iltapäivällä.
5-2 tilanteessa David Hogan vei itsensä 104 breakilla vain framen päähän voitosta. Mario Fernandez vastasi 90 breakilla ja otti vielä seuraavankin erän kunnes Hoganin tarkka peli johti
7-4 voittoon ja Euroopan Mestaruuteen.