22.3.10

European Team Championships
23.3-1.4 2010

Dolmen Resort Hotel
Malta

Matkapäivä ja avajaiset


Aamuvarhaisella Helsinki-Vantaalla kokoontui joukkue valmiina kuusituntiseen matkaan Frankfurtin kautta Maltalle. Mika oli lähtenyt jo edellisenä päivänä. Perille päästiinkin miltei aikataulussa ja pikkubussi vei meidät komeaan Dolmen hotelliin jonka aulassa tulvahtivat yli seitsemäntoista vuoden takaiset muistot mieleen vuoden 1992 IBSF MM:stä ja ensimmäisestä ulkomaan pelimatkasta. Iltapäivä kului tuttua snookerväkeä tervehtien.Illan avajaisissa nautimme maltalaisista tanssi- ja kansanlauluesityksistä sekä buffet-pöydän antimista.

Ensimmäinen pelipäivä

Välimeren kirkas aurinko lupaili lämmintä päivää kun pelit käynnisyivät. Aamlla pieni kierros rantabulevardilla missä turistit ja talveaan Maltalla viettävät britit käyskentelivät kiireettömän oloisina. Jyri ja Kimmo voittivat avauspeleissä puhtaasti Romanian ja Venäjän. Miesjoukkueemme ei saanut otetta Maltan pelureista ja selvä tappio oli tosiasia. Illalla pelasimme vielä Irlannin joukkuetta vastaan tappiopelin. Aikataulujen venyminen johti maratonpäivään kun Malta ja Islanti päättivät peliurakkansa vasta kolmen aikaan yöllä.

Toinen pelipäivä 
 
Teimme bussilla iltapäiväretken Vallettaan ja nautimme kahvihetken keskustan terassiravintolassa. Bussiyhteydet ovat todella hyvät ja paluumatka tehtiin panoraamana pitkin pohjoisen Maltan poukamia.
Jyri ja Kimmo jatkoivat tappiotonta tuloksentekoa Ranskaa vastaan ja myöhemmässä pelissä Saksa nipisti vain yhden erän. Miesjoukkueen toiveet pelissä Ukrainaa vastaan olivat korkealla mutta 10-5 tappio oli tosiasia. Joukkueita ja järjestäjiä vaivaa aikataulujen venyminen ja puolen yön jälkeen pelattava kilpapeli ei  näytä pelaajien parasta terää.

Kolmas pelipäivä 


Jyrin break 101 nousi päivän puheenaiheeksi  ja Skotlanti ja Malta joutuivat tällä kertaa  pappakerhon voittoputken uhreiksi. Miesjoukkueen viimeinen toivo voittopeliin löytyi Kroatiasta ja 10-6 tulos otettiin tyydytyksellä vastaan. Iltapelissä Islanti Kristjan Helgasonin johdolla pöllyyttikin sitten meitä kunnolla luvuin 10-1 ja Suomen ainoasta voittoerästä vastasi bloginpitäjä.

Neljäs pelipäivä


Lauantaina käynnistyivät alle 19-vuotiaiden EM-kilpailut ja muut pelurit viettivät vapaapäivää. Kävimme Euroopan Liiton sihteerin kanssa Vallettassa syömässä Maltan erikoisherkkua eli jänispaistia. Leppoisan iltapäivän jälkeen meidät oli kutsuttu hotellin yhteydessä olevaan kasinoon cocktailtilaisuuteen.

Viides pelipäivä


Miesjoukkueen viimeinen peli Saksaa vastaan päättyi 10-1 tappioon ja päätti samalla kisapelit sillä seitsemästä joukkueesta meni viisi jatkoon ja Suomi oli kuudes ja Kroatia seitsemäs.
Pappajoukkue meni kaikki pelit voittaneena lohkokärkeen. International Referee debyyttinsä tuomaroinut Marko Kekkonen vaikutti myös tyytyväiseltä ensikokemukseen. Mika ja Jyri pelaavat maanantaina six reds turnauksessa.

Kuudes pelipäivä

Jyrillä ja Mikalla ei riittänyt puristus six reds karsinnassa ja Bangkokin matka jäi haaveeksi. Skotlannin Scott MacKenzie ja James McBain, Walesin Jamie Jones sekä Englannin Sam Craigie lunastivat eurooppalaiset edustuspaikat heinäkuun kilpailuun.
Neljännesfinaaliin miesten pelissä selvisivät Saksa,Puola,Irlanti 1, Skotlanti 2,Wales 2,Malta 1 sekä Islanti ja Wales 1.







Seitsemäs pelipäivä

Jyri ja Kimmo kohtasivat iltapäivällä  Maltan kakkosjoukkueen Masters neljännesfinaalissa.Aikataulusta myöhässä ollut viisituntinen tasainen vääntö huipentui Maltan johtaessa 6-5 seitsemään voittoon pelattavaa ottelua ja Kimmo vastasi Suomen joukkueen kunniasta.
Snookerille tyypillinen kirkkohiljaisuus oli käsin kosketeltavaa ja vain Kimmon liidun sähäkkä suhina keppinahkaa vasten oli ainoa tunnistettava ääni areenalla.
Maltalaiset olivat kuitemkim parempia ja Suomen esitykset  Maltalla päättyivät tähån.

 




Finaalit ja päättäjäiset

Naisten sarjassa voitto meni Saksaan ja Wales nappasi sekä Masters että miesjoukkue voitot. Alle 19 vuotiaiden finaalissa oli tiukka vääntö Skotlannin Anthony McGillin ja Walesin Jak Jonesin välillä.
Wales lisäsi voittosatoa kun Jak Jones leivottiin alle 19 vuotiaiden Euroopan Mestariksi ja illan päättäjäisjuhlassa Walesin koko delegaatio oli yhtä hymyä salamavalojen räiskeessä. Yö vierähtikin eri seurueissa paikallisissa baareissa ja aamuyöllä vielä hotellin kasinolla. Aurinkoinen aamu tulikin nopeasti vastaan ja aamiaisen jälkeen bussi vei meitä kohti lentokenttää ja kotimatkaa.